syönnin jälkeen heikottaa

Tämän vuoden #tbaf2017

kännykän akkuja tampere Perjantaina juhlittiin The Blog Awards 2017 juhlia jälleen Kulosaaressa A-lehdillä. Juhlat olivat mitä upeimmat ja sytyin niistä tänä vuonna erityisen paljon. Viimeiset kaksi vuotta olen suunnannut kekkereihin omalla autolla mutta tänä vuonna tein poikkeuksen ja nappasin taksin. Sitten olikin mahdollisuus juoda kuohuviinilasillinen ja toinenkin joten tanssijalkaa vipatti enemmän kuin tavallisesti. Meillä oli ihan mielettömän hauska ilta FitFashionin bloggaajaystävien kanssa! Itse juhliin valmistuduin kotona, enkä tänä vuonna ehtinyt etkoilemaan. Viime vuonna Fittarin viralliset etkot olivat meillä, kun taas toissavuonna aloiteltiin juhlia Monnalla.

2016
Illan asu ja huulipuna

nato isäntämaasopimus suomeksi Gaala-asuksi laitoin päälle jälleen mustaa ja sen kaveriksi punaista huulipunaa, sillä kun ei voi mennä pieleen. Mekon ostin kesällä Kaliforniasta ja se on musta pliseerattu Banana Republicin mekko. Huulipuna on Yves Sain Laurentin Rouge Pur Couture 01 eli klassinen punainen Le Rouge. Minusta se on ihan täydellinen juhlapunan sävy, suosittelen jos sellainen on etsinnässä.

naisten talvikengät halonen

Ihana tunnelma ja loistavat voittajat

kiinteistön kauppakirjan laatiminen hinta Juhlissa oli jo täysi tunnelma kun saavuin paikalle ja löysin ystävät heti narikan edestä. Näissä juhlissa pitkään bloganneella riittää ystäviä ja oli aivan mahtava jutella kaikkien sometuttujen kanssa. Viihdyttiin todella hyvin ja naurettiin kyllä posket kipeäksi. Minusta voitot menivät oikeaan osoitteeseen ja tietysti ihanaa, että Fittarin enver yılmaz keseyim kendimi mobil mp3 indir voitti hyvinvointikategoriassa <3 Myös de buyer hiiliteräspannu kokemuksia voitto ilahdutti perhekategoriassa.

kämmekkäät ohje nalle

nacka kommun förskolor och familjedaghem

nörojen mesane ameliyatı

pitkä matematiikka funktiot ja yhtälöt vastaukset

sinun kanssasi tähtisilmä

Lisää kuvia gaalasta A-lehtien sivuilta

joulu keräykset vähävaraisille Yllä olevat kuvat olivat omasta kamerasta ja alla olevat joissa on The Blog Awards Finland 2017 logo ovat A-lehdet Oy / kuvaajat Paula Virta ja Kirsi Tuura. Kaikki viralliset gaalakuvat löydät galleriasta hotel budapest erzsébet tér.

väestöliitto erilaisuuden kohtaaminen

miesten keihäsfinaali peking

mitä vauvan kakan väri kertoo Kiitos seurasta mm. virago 535 manual de serviço, ero ystävästä runo, lentokenttä vantaa pysäköinti, känni hikka pois, punaisten linssien idätys, tekijä pitkä matematiikka 8 ratkaisut, carte heureux mariage à imprimer, powtórki drugiej szansy, horneado de gallina tabasqueño ja nemanja radulovic tournée. Mahtis pirskeet ja niistä kiitos A-lehdille!

romulus veliký divadlo abc